digitalisaatio, liikenne, tutkimus, verkostot, viestintä, yleinen

Liikenne- ja viestintätiedosta parempia palveluita

Anne Miettinen, tutkimuspäällikkö (Kuva: LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala tuottaa valtavat määrät tietoa. Ei kuitenkaan riitä, että tieto on olemassa, vaan se pitää myös saada yhteiskunnassa laajasti hyötykäyttöön. Edellytyksenä on, että tieto olemassa olevasta datasta on saatavilla.

Siksi kokosimme hallinnonalan avoimen datan ryhmässä tietokartan, joka koostuu hallinnonalalla tuotetuista tietoaineistoista kuvauksineen sekä niiden hyvinkin tarkoista tietolajeista ja luovutustavoista. Lisäksi tunnistimme haasteita koskien tietojen hyödynnettävyyttä, sillä tietojen reaaliaikaisuus ja tarkkuus on yhä merkityksellisempää esimerkiksi liikenteen automaatiolle ja logistiikkaketjujen ennakoivalle päätöksenteolle.

Annoimme myös esimerkkejä datan hyödyntämismahdollisuuksista, mutta tässä heitämme nyt palloa erityisesti eri toimialojen yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja virastojen suuntaan. Datan hyödyntämismahdollisuuksissa on erittäin suuri potentiaali. Valtioneuvoston selvityksen mukaan ne yritykset, jotka käyttivät innovaatiotoiminnassaan liikenteen avointa dataa,saivat liiketoimintaansa eniten kasvua.

Ilmatieteen laitoksen dataa on käytetty CGI:n paikkatietojärjestelmän toimituksissa. Liikenneviraston rautatiedataa on puolestaan hyödynnetty matkustajaliikenteen verkkopalveluissa, avointa aikatauludataa MaaS-palveluissa ja tieliikenteen häiriötiedotteita autonavigaattorivalmistajien kanavissa. Trafin dataa on hyödynnetty esimerkiksi Helsingin Sanomien päästömittaustyökalussa. Viestintäviraston data taas on ollut arvokasta Fonectan henkilöitä, yrityksiä, palveluita ja puhelinnumeroita koskevassa hakupalvelussa.

Miten voisitte hyödyntää olemassa olevaa dataa joko sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden toimijoiden ja omaan dataanne? Voisiko yritys jakaa dataa win-win-periaatteella luottamukseen perustuen muiden yritysten kanssa siten, että syntyisi uutta liiketoimintaa tai jopa avata dataansa avoimesti? Syntyisikö dataa yhdistelemällä jopa toimialojen rajat ylittäviä palveluja ja liiketoimintaa?

Julkinen ja yksityinen sektori muodostaa yhdessä arvokkaan dataperustaisen varallisuuserän. Pystyisimmekö yhdessä fiksusti toimimalla tuottamaan, jakamaan ja hyödyntämään dataa niin että se myös tuottaa arvoa?

Nämä kysymykset liittyvät myös laajempaan tietopolitiikkaan, jonka valmistelun tukena hallinnonalamme avoimen datan ryhmä toimii.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa näyttää avoimen datan tarjoamisessa esimerkkiä. Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) Liikennelabra toimii avoimen datan yhteyspisteenä uusien liikkumisen ja liikenteen palvelujen markkinalabrana.

Me tietokartan laatijat esittelemme tietokarttaa myös mielellämme erilaisissa tilaisuuksissa.

Kirjoittaja on tutkimuspäällikkö ministeriön Tieto-osaston tietoliiketoimintayksikössä

Julkaisu: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tietokartta (julkaisuja 16/2017)