yleinen

”Kadulla tehtävät työt” ja muita julkaisuja

Eline_Rossi_001_netti
Eine Rossi (Kuva: LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole tutkimusministeriö, mutta erilaisia asioita tutkitaan ja selvitetään paljon. Tästä materiaalista syntyy julkaisuja, joita vuosien varrella on kertynyt Valtioneuvoston julkaisuarkistoon (Valto) hieman toista tuhatta.

Tutkimustietoa tarvitaan päätöksenteon pohjaksi ja esitysten tueksi. Erilaisia vaihtoehtoja on punnittava, eikä tämä onnistu, ellei niitä ole vertailtu.

Selvityksiä on tehtävä myös siksi, että tiedettäisiin, onko maan liikenteessä ja viestinnässä jotakin kohennettavaa. Epäkohdista täytyy muodostaa realistinen kuva. Koska LVM haluaa toimia läpinäkyvästi, julkaistaan myös vähemmän imartelevia tuloksia tuottaneet selvitykset.

Lisäksi LVM on julkaissut roppakaupalla selvityksiä ja raportteja hallinnonalan toiminnan kehittämiseksi ja ohjenuoraksi toimijoille.

Valton julkaisuluettelo on itse asiassa kiehtovaa luettavaa. Sieltä löytyy esimerkiksi historian kaari siitä, miten digitalisaatio on lyhyessä ajassa kehittynyt. Nämä kaksi sitaattia ovat varsin kuvaavia:

”Kuvapuhelimien erilaisia kokeiluja on ollut ainakin neljä vuosikymmentä. Kokeiluilla on yleensä ollut yksi ja sama tulos: kuvapuhelin on tarpeeton, se ei ole olennainen lisä tavalliseen puheluun jokapäiväisessä käytössä.” (Viestintäpalvelujen yleistymisen esteet, 2005)

”Yksinkertaisimmillaan etäläsnäolo on videokuvan ja äänen välittämistä esimerkiksi videokokouksessa, mutta yhdistäminen keinotodellisuuden tai lisätyn todellisuuden teknologioihin on ollut tyypillinen ja ilmeisen luonnollinen kehitysaskel etäläsnäolon tutkimuksessa.” (Keinotodellisuuden hyödyntäminen liikenne- ja viestintäministeriön toimialalla. Selvitys, 2017)

LVM:n julkaisut eivät ole bestsellereitä millään asteikolla. Harvoin ne kuitenkaan ovat niin kuivia ja kryptisiä, että vain aiheeseen vihkiytyneet ymmärtävät sisällön: ”Yhdistelmän 3-3-3 sivuttaisaseman RA-arvo vetoautopainotteisesti lastatussa tapauksessa on selvästi korkeampi kuin yhdistelmien 3-3 ja 3-4 sivuttaisaseman RA-arvo.” Mutta aina selvitykset johonkin tarpeeseen on tehty, ja jotakin tarkoitusta ne palvelevat.

Ainoa vähänkin klikkiotsikon suuntaan viittaava LVM:n julkaisu on löytämäni helmi eli julkaisu B28 vuodelta 2002, joka valitettavasti ei vielä ole Valtossa.

Sen otsikko on ”Kadulla tehtävät työt”.

Se kertoo katutöiden lupamenettelyn kehittämisestä. Tietysti.

Eine Rossi

Kirjoittaja on viestintäasiantuntija ministeriön viestinnässä