yleinen

Liikenneturvallisuustyölle arvostusta ja resursseja

anne_berner_blogi
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner

Ministerinä saan kansalaisilta paljon viestejä monista hyvinkin erilaisista asioista. Luen ne kaikki. Jotkut viestit jäävät vaivaamaan mieltä pitkäksikin aikaa.

Minuun on pitänyt säännöllisesti yhteyttä eräs äiti, jonka poika on vammautunut vakavasti suojatieonnettomuudessa. Tuon perheen elämä ei enää koskaan tule olemaan vaivatonta ja helppoa. Kaikki muuttui yhdessä pienessä hetkessä. Se on käsittämättömän suuri hinta autoilijan mitättömästä ajansäästöstä.

Meillä kaikilla on oikeus elää turvallisessa maassa. Suomella on strategia, jossa sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan sitä, että ”väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista ja kansallisista tai kansainvälisistä ilmiöistä johtuvaa pelkoa tai turvattomuutta”. Turvallisuuden ylläpidosta vastaavat poliisi-, tulli-, pelastus-, rajavartio-, oikeus- ja vankeinhoitoviranomaiset.

Olen toistamiseen todennut, että liikenneturvallisuuden pitäisi olla nykyistä selkeämmin osa sisäistä turvallisuutta. Sitä se ei kuitenkaan tällä hetkellä ole.

Ehkä ajattelemme, että liikennekuolemat ja vammautumiset ovat väkivaltaan verrattuna liian tavallisia ja arkipäiväisiä.  Ehkä ajattelemme niiden olevan niin väistämättömiä, ettei niiden ehkäisyyn panosteta kuin murto-osa niistä varoista, mitä sisäiseen turvallisuuteen muuten käytetään.

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa liikenneturvallisuuden edistämiseen ensi vuodeksi liikennevalistukseen noin 7,7 miljoonaa euroa. Erityisenä hankkeena ehdotamme tasoristeyksien turvallisuuden parantamiseen uutena määrärahana 10 miljoonaa euroa. Lisäksi satsaamme teiden talvihoitoon.

Jos liikenneturvallisuus katsottaisiin osaksi sisäistä turvallisuutta, voisivat panostukset olla eri luokkaa.

Liikenneturvallisuus koostuu monesta tekijästä. Tiet ja teknologia kehittyvät. Autoissamme on kaistavahti. Yhä useammassa autossa on automaattinen hätäjarrutus. Kameravalvonnan lisääntyminen rauhoittaa osaltaan liikennettä. Mutta vaikeimmaksi kehittämiskohteeksi nousee jatkuvasti ihminen asenteineen. Asenteiden muuttaminen puolestaan on epäkiitollista työtä, koska työn tuloksia on vaikea mitata.

Liikennevalvonnassa otetaan kiinni niitä, jotka ovat jo tehneet liikennerikkomuksen. Ovat ottaneet alkoholia, ovat ajaneet ylinopeutta, ovat ajaneet päin punaisia. Näistä on helppo antaa numerotietoa. Valitettavasti luvut kertovat niistä tapahtumista, joita liikenteessä ei saisi olla.

Sen sijaan liikennevalistaja ei voi osoittaa, että juuri tuo koululainen on hengissä siksi, että autoilijoihin suunnattu valistus tehosi. Kuinka tilastoida sellaista, mikä ei tapahdu? Vaikka toive on, että nimenomaan mitään ei tapahtuisi.

Kun päätetään liikennevalistuksen rahoituksesta, olemme ikään kuin ostamassa tyhjää.  Ja niin sen pitääkin olla.

Liikenneturvan mukaan tämä vuosi on tähän mennessä ollut liikenneturvallisuuden kannalta jopa kaikkien aikojen paras. Hyvän ennusteen tilanteessa emme kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereille.

Päinvastoin: juuri nyt meillä pitäisi olla tahtoa tarttua entistä tarmokkaammin vaikeimpaan kohteeseen, asenteisiin. Tähän työhön on varmistettava hyvät resurssit ja rahoitus, koska jokainen aikuisen väärästä liikenneasenteesta johtuva kuolema tai vammautuminen on täysin turha.

Alussa mainitsemalleni perheelle lapsen vakava vammautuminen suojatiellä on jäänyt jokapäiväiseksi suruksi. Tällaisia kohtaloita emme kaipaa yhtään lisää. Vaikka valtaosa autoilijoista käyttäytyykin liikenteessä oikein, asenneremonttia tarvitaan vielä.

Anne Berner

liikenne- ja viestintäministeri