Maaseudun kurittaminen ei ole vaihtoehto

Suuri viikko alkaa olla lopuillaan. Julkistimme selvityksen, jossa esitetään valtavia uudistuksia liikenteeseen. Taustalla on suuri määrä työtä, ja on ollut hienoa päästä esittelemään hallituksen pyytämän selvityksen ehdotuksia suurelle yleisölle. Päädyimme ehdottamaan liikenneverkon hallinnointiin valtionyhtiötä, sillä se lisäisi toiminnan tehokkuutta. Yhtiö pystyisi kehittämään liikenneverkkoa pitkäjänteisemmin kuin valtio, mikä tehostaisi väylänpitoa ja investointeja. Näin samalla rahamäärällä saataisiin…

Lue lisää

Tiesitkö tämän datasta?

Tieto, tietosuoja, data, avoin data, henkilötieto, mydata, massadata… Kauhea soppa näidenkin eri nimikkeiden kanssa, ja mistä ihmeestä kukaan voi tietää, mitä milläkin oikeastaan tarkoitetaan? Tieto on jo nykyään palveluiden perusraaka-ainetta, ja monet yritykset käsittelevät suuria tietomääriä tarjotessaan ja kehittäessään palveluitaan. Yksilön kannalta kiinnostavaa on hänen henkilötietojensa käsittely. Tästä on monesti ollut vaikeaa saada kokonaiskuvaa, vaikka…

Lue lisää

On 2017 – kukaan ei ole ollut täällä ennen

Kreikkalainen filosofi Herakleitos (535-475 eaa.) oli viehtynyt katselemaan joen virtaamista. Hän pelkisti havaintonsa kuuluisaan kiteytykseen: “Panta rhei” – “kaikki liikkuu, kaikki muuttuu”. Herakleitoksen mukaan kukaan ei voinut astua samaan virtaan kahdesti. Virta ei ole enää koskaan sama. Eikä virtaan astujakaan ole enää toista kertaa täsmälleen sama. Toisin sanoen: vain muutos on todellista, pysyvää. Ja kaikki…

Lue lisää

Avoin data tehokäyttöön

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla on valtavat avoimen tiedon reservit, jotka vain odottavat niiden hyödyntämistä liiketoiminnassa. Katalogi koko hallinnonalan avatusta datasta sekä tiedot vielä avattavista ja käyttörajoitteisesta aineistosta on nyt koottu ensimmäistä kertaa yhteen. Ilmatieteen laitos, Liikennevirasto, Trafi ja Viestintävirasto ovat avanneet laajasti ja pitkäjänteisesti tietovarantojaan yleiseen käyttöön säähavainnoista valtakunnalliseen tie- ja katuverkon tietojärjestelmään sekä kulkuneuvojen…

Lue lisää

Yrittäjä yhteiskunnallisena päättäjänä. Kuin tuli ja vesi? Vaiko kuin lanka ja loimi?

Äitini vanhemmat olivat pienyrittäjiä, leipuri ja kaupanpitäjä, Sveitsissä. Perhe asui leipomon ja kaupan yläpuolella, ja elämä oli työtä kellon ympäri. Isänpuoleinen isoisäni tuli Sveitsistä Suomeen ja perusti tänne pienen kutomon. Yrittäjyys oli ainoa tapa työllistyä ihmiselle, joka ei ollut saanut käydä kouluja ja joka ei osannut uuden kotimaansa kieltä. Oman yrityksen käynnistäminen 1930 -luvun Suomessa…

Lue lisää