verkostot, viestintä, yleinen

Harkkareita ja virkamiehiä

Eine Rossi (kuva: LVM)
Eine Rossi (kuva: LVM)

Muistatko, milloin viimeksi kuulit kirkassilmäisen lapsen kertovan, että hän haluaa aikuisena valtion virkamieheksi? Siis sellaiseksi, joka istuu konttorissa ja pystyy kirjoittamaan monta vaikeaa sanaa peräkkäin, kuten digitaalisen infrastruktuurin strategia? En minäkään muista.

Tästä näkökulmasta esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön tulevaisuus näyttäisi ankealta. Sen sijaan poliisilaitoksilla, kouluilla, palokunnilla, sairaaloilla ja eläinlääkäriasemilla menisi oikein hyvin.

Asiasta on tutkittua tietoa: Aku Ankka kartoitti lasten toiveammatteja vuonna 2016, ja kärkiviisikossa olivat poliisi, opettaja, palomies, lääkäri ja eläinlääkäri. Heistäkin moni on virkamies valtiolla tai viranhaltija kunnassa, mutta se usein unohtuu.

Koska tässä tarkoittamani valtion virkamies ei ole suosikkien joukossa (ja epäilen, onko edes saanut mainintoja), on tehtävä jotain.

Kovaa yritystä profiilin nostamiseksi meillä ainakin on. Kohderyhmänä ovat harjoittelijat. Liikenne- ja viestintäministeriössä on vuoden 2018 aikana 33 harjoittelijaa, ja samoissa lukemissa on viime vuodet liikuttu. Heistä 25 on korkeakouluharjoittelijoita ja kahdeksan sihteeriharjoittelijoita. Harjoittelu kestää 4-5 kuukautta.

Aikaisemmin harjoittelijoita oli vain kesäisin. Keskellä hiljaisinta heinäkuuta harkkarin päätehtävänä saattoi olla kahvinkeitto, kukkien kastelu ja paperien järjestely. Nyttemmin harjoittelu on ympärivuotista, mikä tarkoittaa sitä, että tekemistä riittää, ja sitä valvovat ja ohjaavat kokeneet virkamiehet ovat paremmin paikalla.

Korkeakouluharjoittelijoista useimmat ovat oikeustieteen opiskelijoita, koska lakien valmistelu on ministeriön perustehtävä. Korkkarit pääsevätkin perehdytyksen jälkeen varsin pian osallistumaan lainvalmisteluun ja kirjoittamaan muistioita, raportteja, perustelutekstejä. Käytännössä he tekevät lähes samaa työtä kuin virkamiehet, mutta ajavat ikään kuin apupyörillä.

Hyvin hoidettu harjoittelu on hyvää mainosta valtionhallinnolle työpaikkana. Asiaa auttaa myös se, jos työpaikka on muutenkin mukava. Jos mitään on pääteltävissä usein kaihoisista läksiäiskahveista ja puheista, on jälkimmäinenkin varsin usein meillä onnistunut.

Ja sitten: Return of the Harkkari! On hyvä merkki, jos ja kun joku entisistä harkkareista palaa valmistumisensa jälkeen pysyvämmin ministeriöön. Aika moni on palannut.

Se on hyvä se.

Mainitsemassani Aku Ankan tutkimuksessa muuten kysyttiin myös, kenellä on Ankkalinnan houkuttelevin ammatti. Kisan voitti keksijä Pelle Peloton.

Eine Rossi

Kirjoittaja työskentelee viestintäasiantuntijana liikenne- ja viestintäministeriössä.

digitalisaatio, liikenne, tutkimus, verkostot, viestintä, yleinen

Liikenne- ja viestintätiedosta parempia palveluita

Anne Miettinen, tutkimuspäällikkö (Kuva: LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala tuottaa valtavat määrät tietoa. Ei kuitenkaan riitä, että tieto on olemassa, vaan se pitää myös saada yhteiskunnassa laajasti hyötykäyttöön. Edellytyksenä on, että tieto olemassa olevasta datasta on saatavilla.

Siksi kokosimme hallinnonalan avoimen datan ryhmässä tietokartan, joka koostuu hallinnonalalla tuotetuista tietoaineistoista kuvauksineen sekä niiden hyvinkin tarkoista tietolajeista ja luovutustavoista. Lisäksi tunnistimme haasteita koskien tietojen hyödynnettävyyttä, sillä tietojen reaaliaikaisuus ja tarkkuus on yhä merkityksellisempää esimerkiksi liikenteen automaatiolle ja logistiikkaketjujen ennakoivalle päätöksenteolle.

Annoimme myös esimerkkejä datan hyödyntämismahdollisuuksista, mutta tässä heitämme nyt palloa erityisesti eri toimialojen yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja virastojen suuntaan. Datan hyödyntämismahdollisuuksissa on erittäin suuri potentiaali. Valtioneuvoston selvityksen mukaan ne yritykset, jotka käyttivät innovaatiotoiminnassaan liikenteen avointa dataa,saivat liiketoimintaansa eniten kasvua.

Ilmatieteen laitoksen dataa on käytetty CGI:n paikkatietojärjestelmän toimituksissa. Liikenneviraston rautatiedataa on puolestaan hyödynnetty matkustajaliikenteen verkkopalveluissa, avointa aikatauludataa MaaS-palveluissa ja tieliikenteen häiriötiedotteita autonavigaattorivalmistajien kanavissa. Trafin dataa on hyödynnetty esimerkiksi Helsingin Sanomien päästömittaustyökalussa. Viestintäviraston data taas on ollut arvokasta Fonectan henkilöitä, yrityksiä, palveluita ja puhelinnumeroita koskevassa hakupalvelussa.

Miten voisitte hyödyntää olemassa olevaa dataa joko sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden toimijoiden ja omaan dataanne? Voisiko yritys jakaa dataa win-win-periaatteella luottamukseen perustuen muiden yritysten kanssa siten, että syntyisi uutta liiketoimintaa tai jopa avata dataansa avoimesti? Syntyisikö dataa yhdistelemällä jopa toimialojen rajat ylittäviä palveluja ja liiketoimintaa?

Julkinen ja yksityinen sektori muodostaa yhdessä arvokkaan dataperustaisen varallisuuserän. Pystyisimmekö yhdessä fiksusti toimimalla tuottamaan, jakamaan ja hyödyntämään dataa niin että se myös tuottaa arvoa?

Nämä kysymykset liittyvät myös laajempaan tietopolitiikkaan, jonka valmistelun tukena hallinnonalamme avoimen datan ryhmä toimii.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa näyttää avoimen datan tarjoamisessa esimerkkiä. Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) Liikennelabra toimii avoimen datan yhteyspisteenä uusien liikkumisen ja liikenteen palvelujen markkinalabrana.

Me tietokartan laatijat esittelemme tietokarttaa myös mielellämme erilaisissa tilaisuuksissa.

Kirjoittaja on tutkimuspäällikkö ministeriön Tieto-osaston tietoliiketoimintayksikössä

Julkaisu: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tietokartta (julkaisuja 16/2017)

digitalisaatio, hallitusohjelma, lainsäädäntö, liikenne palveluna, liikennepolitiikka, norminpurku, verkostot

Sinä olet vahvin lenkki?

Ylijohtaja, osastopäällikkö Minna Kivimäki (Kuva: LVM)
Ylijohtaja, osastopäällikkö Minna Kivimäki (Kuva: LVM)

Hallituksen strategisessa ohjelmassa visioidaan Suomen tulevaisuutta. Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus. Visiossa puhutaan vuodesta 2025, mutta omassa toiminnassamme pyrimme tähän samaan tulokseen päivittäin. Uudistuminen, välittäminen ja turvallisuus on jo leivottu sisälle liikennepolitiikkaan. Ne ohjaavat kaikkea tekemistämme.

Luottamus ja jokaisen aito kuuleminen ovat kuitenkin astetta haasteellisempia tavoitteita. Niihin pyrimme avoimella valmistelulla. Perinteisesti kuuleminen on hoidettu lausuntomenettelyllä hankkeen valmistelun ollessa jo loppusuoralla. Viime vuosina olemme kehittäneet koko valmisteluprosessia avoimemmaksi. Haluamme eri osapuolien näkemykset mukaan alusta asti ja koko valmistelumatkan ajan. Haluamme mukaan myös kaikki, joiden elämään valmistelullamme on vaikutusta. Kaikkien näkemyksillä ei kuitenkaan ole omia edustajiaan asioita edistämässä. Varsinkin yksittäisten palveluiden käyttäjien ja uudenlaisten palvelujen kehittäjien äänet ovat monesti jääneet vähäiselle huomiolle. Vahvojen ja järjestäytyneiden ääni on päässyt paremmin esille.

Iso haaste on myös uudistusten vaikutusten arviointi. Miten selvitetään, toteutuuko hyvä tavoitetila suunnitelluilla toimilla? Kuinka vaikutusarvioinneilla voidaan luotettavasti arvioida uusia ilmiöitä ja palveluja? Tai voidaanko edes? Kuka olisi osannut arvioida joukkoliikenteen markkinasääntelyä purettaessa, että bussimatka Tampereelta Helsinkiin voi vuonna 2015 maksaa vain 2 euroa ja junalippujen hinnat tulevat alas, kun ne viimeiset vuosikymmenet ovat kallistuneet joka vuosi. Tuskin kukaan.

Avoin osallistaminen ja vaikutusten arviointi ovat isossa roolissa, kun ministeriö valmistelee parhaillaan liikennekaarta eli toimialan huomattavinta lainsäädäntöhanketta 2000-luvulla. Liikennekaari on samanaikaisesti sekä erinomaisen mielenkiintoinen että haastava kokonaisuus. Kuinka saada aikaiseksi uudistus, joka mahdollistaa parhaat mahdolliset liikkumispalvelut ja lisääntyvät vaihtoehdot ihmisille ja yrityksille sekä kasvua ja kukoistusta uusille ja nykyisille toimijoille? Samalla tulisi vielä tehostaa julkisten varojen käyttöä. Tällaisen win-win-win -tilanteen saavuttaminen sääntelyn keinoin vaatii aitoa ymmärrystä eri osapuolien tarpeista ja vahvaa tahtotilaa yhteisen hyvän saavuttamiseen.

Tulkaa mukaan valmisteluun. Ministeriön sivuilta löytyy avoimien tilaisuuksien aikataulut ja lähetämme tilaisuudet myös suoraan verkossa. Keräämme ideoita, kommentteja ja kritiikkiä sekä vuorovaikutteisen www.screen.io/lvm -työkalun että liikennekaari@lvm.fi -osoitteen kautta. Olemme mukana Twitterissä ja Facebookissa.

Kokonaisuus on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki. Tunnistetaan yhdessä heikoimmat lenkit.

 

 

digitalisaatio, sosiaalinen media, verkostot, viestintä

#Haloo ministeriö, #haloo virkamies

Taina Pieski
Taina Pieski

Vielä jokunen vuosi sitten monissa julkishallinnon organisaatioissa pohdittiin, saavatko virkamiehet käyttää sosiaalisen median palveluita virka-aikana. Nämä pohdinnat ovat onneksi vähentyneet, ja yhä useammassa organisaatiossa kannustetaan virkamiehiä hyödyntämään somea virkatyössään.

Näin on tehty myös liikenne- ja viestintäministeriössä. Some on virkamiehen perustyökalu, ja työnantaja tarjoaa sen käyttöön valmennusta tarvittaessa kädestä pitäen. Henkilöstöstämme yli kolmannes on tällä hetkellä Twitterissä, johtajista kaikki. Moni käyttää työssään muitakin some-palveluita.

Käytämme somea vuoropuheluun sidosryhmien ja kansalaisten kanssa. Kerromme valmisteilla olevista asioista ja vastaamme kysymyksiin. Some toimii myös mainiona tiedonhaun ja tiedonjaon palveluna.

Toki haluamme myös vaikuttaa somen kautta. Tutkimusten mukaan henkilön some-viesti on kuusi kertaa vaikuttavampi kuin organisaation lähettämä viesti. Siksi viestintä on kaikkien virkamiesten työtä.

On selvää, että nykyään kaikkien julkishallinnon organisaatioiden ja yhä useamman virkamiehen on oltava somessa, koska siellä ovat myös palkkamme maksajat, kansalaiset. Tulevaisuuden virkamies ei pukaa pykäliä poterossa yksin, vaan tekee sen vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa ja kansalaisia kuullen. Tämä on hyvä ottaa huomioon myös uusien virkamiesten rekrytoinnissa.

Digitaalisessa maailmassa fiksu virkamies osaa hyödyntää kaikki olennaiset digitaaliset lähteet ja käyttää some-kanavia vuorovaikutuksessa, osallistamisessa ja tiedonhaussa. Tässä on vielä iso tuottavuusloikka tekemättä.

Virkamiesten läsnäolo somessa lisää organisaation läpinäkyvyyttä ja asioiden valmistelun avoimuutta – ja parantaa siten demokratiaa. Some-vuoropuhelu voi parhaimmillaan parantaa myös valmisteltavana olevien asioiden laatua.

Työaikana siis kuuluu someilla. Se on virkatyötä siinä missä muistioiden ja pykälien kirjoittaminen, kokoustaminen tai puhelimessa puhuminen.

Läsnäolo somessa tarkoittaa sitä, että linja on auki, kun kansalainen huhuaa #haloo virkamies!

Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtaja

digitalisaatio, lainsäädäntö, verkostot, viestintä

Turvallista ja helppoa tunnistautumista digitaalisiin palveluihin

Viestinnän tietovarannot -yksikön johtaja Olli-Pekka Rantala (Kuva: LVM)
Viestinnän tietovarannot -yksikön johtaja Olli-Pekka Rantala (Kuva: LVM)

Helppokäyttöiset ja turvalliset tunnistamisratkaisut ovat yksi perusedellytys digitaalisten palveluiden laajalle ja monipuoliselle käytölle.

Suomalainen tunnistamisjärjestelmä on rakentunut aikojen kuluessa. Näin on syntynyt monitoimijamalli, jossa vahvan sähköisen tunnistamisen välineitä tarjoavat pankit, teleyritykset ja valtiollisena toimijana Väestörekisterikeskus.

Vahvaa tunnistamista käytetään lähinnä pankki- ja viranomaisasiointiin. Muihin kaupallisiin palveluihin vahva sähköinen tunnistaminen ei ole laajassa mitassa levinnyt. Vahvaa tunnistamista pidetään kalliina ja monimutkaisena, koska se edellyttää sopimista kaikkien tunnistuspalvelun tarjoajien kanssa erikseen.

Nykytilaa ei voi pitää tyydyttävänä palvelun käyttäjän eikä tarjoajan näkökulmasta. On lukuisia kaupallisia digitaalisia palveluita, joihin käyttäjien on luotava erilliset käyttäjätunnukset ja salasanat hallitakseen tileillään olevia teatterilippuja, matkalippuja tai veikkausvoittoja. Tällainen heikko sähköinen tunnistaminen ei ole tietoturvallisuuden näkökulmasta hyvä eikä käyttäjäystävällinen malli.

Muutosta parempaan on luvassa. Tammikuussa tulee voimaan sähköistä tunnistamista koskevan lain muutos, joka mahdollistaa ns. ensitunnistamisen ketjutuksen. Käyttäjä voi jatkossa hankkia uuden tunnistusvälineen sähköisesti edellyttäen, että hänellä on ennestään pankkitunniste tai muu vahvan sähköisen tunnistamisen väline. Muutos helpottaa vaihtoehtoisten tunnistusvälineiden hankkimista ja siten edistää tunnistusvälineiden keskinäistä kilpailua.

Suurempi muutos on luvassa keväällä 2017, jolloin kaikkien tunnistuspalvelun tarjoajien on määrä muodostaa luottamusverkosto. Tämä helpottaa merkittävästi tunnistautumista vaativien digitaalisten palveluiden tarjoajien asemaa. Niiden ei enää tarvitse sopia tunnistamisesta jokaisen tunnistuspalveluntarjoajan kanssa erikseen, vaan yksi tunnistusoperaattori voi hoitaa sopimukset luottamusverkoston jäsenten kanssa. Sopimisesta tulee yksinkertaisempaa ja odotettavasti myös kustannukset laskevat. Käyttäjän asema paranee, kun entistä useampiin kaupallisiinkin palveluihin pääsee samoilla tutuilla ja turvallisilla tunnisteilla kuin pankkiin ja verottajalle.

Lainvalmisteluprosessi sai hienolla tavalla eri ministeriöt, pankit ja teleyritykset kokoamaan voimansa ja kirkastamaan yhteisen päämäärän, jota kohti askeltaa. Luottamusverkoston rakentaminen edellyttää vielä runsaasti alemman tasoisia normeja, sopimuksia ja kuten nimikin sanoo: luottamusta. Aikataulu on tiukka ja asiat usein teknisesti monimutkaisia. Odotukset, että pykälät muuttuvat todellisuudeksi mahdollisimman pian, ovat korkeat. Sen vuoksi on tärkeää pitää tavoite kirkkaana ja edetä määrätietoisesti kohti kansainvälisestikin ainutlaatuista tunnistamismallia.

Kirjoittaja on Viestinnän tietovarannot -yksikön johtaja.

arktisuus, tutkimus, verkostot

Arktisesta osaamisesta menestystä verkostoitumalla

Ylijohtaja, osastopäällikkö Pekka Plathan (Kuva: LVM)
Ylijohtaja, osastopäällikkö Pekka Plathan (Kuva: LVM)

Suomi on maailman arktisin maa. Olemme vuosituhansien kuluessa onnistuneet kehittämään keinoja, joilla selviämme pitkästä, pimeästä, kylmästä ja lumisesta talvesta. Suomi on maailman mittakaavassa hyvinvoiva maa. Hyvinvointimme on mahdollista, koska laivat, junat ja rekat kulkevat ja lentokoneet nousevat ja laskevat kaikkina vuodenaikoina, myös jäässä, lumessa ja pakkasessa. Arktisuus ei rajoitu pohjoisnavalle tai Jäämerelle.

Olemmeko riittävän hyvin ymmärtäneet, miten arvokasta osaamista Suomeen on kertynyt tämän arktisen selviytymistarinan ansiosta? Osaamistamme tarvitaan ilmastonmuutoksen ja arktisten alueiden luonnonvarojen hyödyntämisen myötä. Tarvitaan yhä enemmän ymmärrystä siitä, miten kylmissä olosuhteissa toimitaan.

Tulevina vuosikymmeninä arktisten investointien arvioidaan yltävän 100 miljardiin euroon. Näin todettiin pääministerin ilmoituksessa arktisesta strategiasta lokakuussa 2013. Samassa yhteydessä myönnettiin nöyrästi, että voimien yhdistäminen ei aina ole ollut suomalainen vahvuus, joten siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tässä onkin pysähtymisen paikka. Yritysten yhteistyö on välttämätöntä liiketoiminnan syntymiseksi.

Jos Suomi haluaa menestyä arktisen osaamisensa tuotteistamisessa ja viennissä nykyistä laajemmin, meidän tulee oppia toimimaan poikkihallinnollisesti ja verkostoituneesti. Yhteistyötä tarvitaan – eikä pelkästään yritysten välillä. Virkamiehet, tutkimuslaitokset, yliopistot, valtio, kunnat ja kaupungit tulee saada saman pöydän ääreen löytämään siilot murtavia toimintatapoja.

Liikenne- ja viestintäministeriön Fintrip-ohjelmassa on kehitetty määrätietoisesti verkostomaista toimintamallia oman hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan koordinoimiseksi ja alan toimijoiden verkostojen törmäyttämiseksi. Yhtenä tuloksena on verkosto, joka suunnittelee Arktisen merellisen osaamiskeskuksen perustamista. Tämä hanke yhdistää kaupunkeja, yrityksiä ja ministeriöitä, jokaista omassa roolissaan. Yhteistyötä tarvitaan koulutuksessa, tutkimuksessa, tuotekehityksessä, markkinoinnissa ja viennissä. Potentiaalisia asiakkaita löytyy kansainvälisistä öljy-yhtiöistä, vakuutusyhtiöistä ja laivanvarustamoista. Osaamiskeskuksen myötä Suomi voi profiloitua arktisen operoinnin osaajaksi, ympäristön puolustajaksi ja cleantechin huippumaaksi.

Suomessa on määrätietoisesti pyritty kehittämään konsepteja verkostomaiseen toimintaan, mutta niiden pystyssä pysymiseen ei ole panostettu. Uusien verkostomaisten toimintatapojen kehittämiseen tarvitaan pitkäkestoista julkista tukea. Tekes ja Suomen Akatemia rahoittavat isoissa ohjelmissa arktista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Toivottavasti myös verkostomaista toimintatapaa tutkitaan ja kehitetään.

Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön yleisen osaston osastopäällikkö.