Logistiikan digitalisaatio etenee dataa jakamalla

Valtioneuvosto antoi toukokuussa periaatepäätöksen logistiikan digitalisaatiosta. Päätös luo kokonaiskuvan valtioneuvoston kehitystyöstä logistiikan digitalisaation näkökulmasta ja linjaa eri ministeriöiden ja hallinnonalojen keskeiset toimenpiteet strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Logistiikka-alan kehitykseen vaikuttavat välillisesti erilaiset digitalisaation trendit. Esimerkiksi verkkokauppa on kasvanut viime vuosina nopeasti ja pandemian aikana yhä kiihtyen. Kaupan liiton digikauppaselvityksen (2021) mukaan vähittäiskaupan tuotteiden digiostaminen kasvoi Suomessa viime…

Lue lisää

Teknologia tuo turvallisuutta liikenteeseen

Valtaosa tieliikenteen onnettomuuksista johtuu inhimillisestä virheestä. Myös harrasteilmailun parissa sekä huviveneilyssä sattuu vaaratilanteita ihmisen erehtyväisyydestä johtuen. Kaikissa liikennemuodoissa teknologian kehitys on kuitenkin vähentänyt näiden virheiden mahdollisuuksia ja parantanut turvallisuutta. On siis ilmeistä, että myös parhaillaan lausunnolla olevassa liikenneturvallisuusstrategiassa teknologisella kehityksellä on tärkeä rooli. Teknologian kehityksen ja automaation mahdollisuuksia on pohdittu paljon liikenneturvallisuusstrategiaa työstettäessä. Kaikkien liikennemuotojen…

Lue lisää

Kyberturvallisuutta on kehitettävä jatkuvasti

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriön strategisena tehtävänä on muun muassa varmistaa viestintäverkkojen turvallisuus ja toimintavarmuus. Näiden tavoitteiden saavuttamista testattiin toden teolla, kun yli miljoona suomalaista siirtyi etätöihin koronapandemian alkuvaiheessa. Asukaslukuun suhteutettuna siirtyminen etätöihin oli suurinta koko Euroopassa. Suomen viestintäverkot kestivät siirtymisen erinomaisesti ja verkkojen kapasiteetti on riittänyt. Tämän on mahdollistanut ajantasainen lainsäädäntö ja pitkäaikainen…

Lue lisää

Digiloikka kohti ilmastoelvytystä

Viime ajat ovat todistaneet, että Suomi on valmis digiharppaukseen. Ilahduttavaa on myös se, että suomalaiset ovat halukkaasti ottaneet digiloikan jokapäiväisessä elämässään. Etätyön tekijöiden määrä on monikertaistunut ja etäopetuksesta on saatu myönteisiä kokemuksia. ICT-ratkaisut käyttöön ilmasto- ja ympäristötyössä Kun pyritään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, avainasemassa on tieliikenteen sähköistäminen. Päästötöntä uusiutuvaa sähköä ei voida hyödyntää laajamittaisesti ilman tieto- ja…

Lue lisää

Digiheräämisen kevät

Maa voi tarvita velkaa, että se selviää pahasta ajasta, mutta velalla ei mikään maa vaurastu. Meidän on tehtävä työtä enemmän ja tuottavammin, jotta pidemmän päälle voimme varmistaa hyvinvoinnin. Koronakevään tapahtumien joukossa on yksi selkeästi myönteinen ilmiö. Ihmisten silmät ovat avautuneet aivan uudella tavalla digitaalitalouden tarjoamille palveluille. Suomalaisista 60 prosenttia on kyennyt siirtymään etätyöhön. Kun käsky…

Lue lisää

ICT-alan kaksi puolta – vähentää muiden alojen päästöjä, mutta miten alan omia ympäristövaikutuksia hallitaan?

Tämä kirjoitus on osa ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiaa käsittelevää blogisarjaa, joka julkaistaan kevään 2020 aikana. Logistiikka ja liikenne ovat nousseet viimeisten 150 vuoden aikana osaksi yhteiskuntamme ydintä. Tuotteet ja ihmiset liikkuvat paikasta toiseen Suomessa ja maailmalla. Logistiikan merkitys on hurja, kun ajattelee, miten esimerkiksi ihmiset voivat asua eri paikassa kuin missä työpaikka sijaitsee. Tuotteita valmistetaan…

Lue lisää

Mikä teknologia autojen viestintään?

Automaattiliikenne alkaa konkretisoitua, kun Eurooppa tekee ensimmäisiä haparoivia päätöksiään autojen keskinäisestä kommunikaatiosta (C-ITS, Cooperative Intelligent Transport Systems). Vaikka EU:lla on vahva tahtotila ja strategiset linjaukset 5G:n käyttöönotosta, vaatii vielä paljon työtä, että EU:n komissio, neuvosto ja parlamentti ymmärtävät, miten kokonaisvaltaisesta systeemisen tason muutoksesta liikenteen ja viestinnän liitossa on kyse. Vuodesta 2011 alkaen EU:n komissio on…

Lue lisää

Uudistuminen perustuu yhteiseen tahtotilaan ja mahdollistavaan hallintoon

Markkinataloudessa yritykset tuottavat palveluita markkinoilla. Liikenteen palveluita on historiallisesti tuotettu julkisten ja yksityisten yksinoikeuksien varassa. Liikennemarkkinat, sanan varsinaisessa merkityksessä, on luotu vasta viime vuosina, eikä työ ole ihan valmis vieläkään. Mallia haettiin viestintäalalta, jossa regulaatiolla on 30 vuodessa luotu maailman kehittyneimmät, edullisimmat ja turvallisimmat palvelumarkkinat. Sen seurauksena Suomessa käytetään absoluuttisinkin luvuin mitattuna enemmän dataa kuin…

Lue lisää

Yhdessä kohti Suomen hiiletöntä huomista

Suomalaisen liikenteen tulevaisuus ei ole kaukainen eikä vaikeasti kuviteltavissa. Teemme tulevaisuutta paraikaa. Elämme liikenteessä muutosvaihetta, jonka suunta on selvästi nähtävillä. Kun noin neljä vuotta sitten aloitin liikenne- ja viestintäministerinä, oli siihen asti noudatettu liikennepolitiikka tullut tiensä päähän. Maailma ympärillä oli muuttunut. Viestinnän sektorilla maailman muutokseen oltiin sen sijaan jo vastattu ensimmäisten joukossa maailmassa. Tarve vastaavanlaiseen…

Lue lisää

Vinkkejä voittajilta

Suomi tunnetaan kansainvälisesti mobiiliverkkojen ja -teknologioiden edelläkävijänä. Viimeisimpänä osoituksena tästä on maailman suurimmassa vuosittaisessa mobiilialan tapahtumassa Mobile World Congressissa Suomelle tiistaina 26.2. myönnetty merkittävä tunnustus edistyksellisestä viestintäpolitiikasta. Palkinnon perusteluissa kiitettiin sekä suomalaista liikennepalvelulakia, jossa tieto tunnistetaan kiinteäksi osaksi liikennejärjestelmää, että edistyksellistä taajuuspolitiikkaa. Palkinnon innoittamana on hyvä ajankohta pohtia, miksi suomalaista taajuuspolitiikkaa pidetään edistyksellisenä ja mitä…

Lue lisää