Matkalla kohti liikenteen supermarketteja

Miltä kuulostaisi se, että voisit saada yhdeltä toimittajalta tiedot eri kulkumuodoista koostuvasta matkaketjusta aikatauluineen, reitteineen ja hintoineen? Myös sinun erityistarpeesi ja toiveesi huomioitaisiin, esimerkiksi esteettömyys. Ja entä jos mentäisiin vielä pidemmälle ja liitettäisiin ketjuun myös muita matkustamiseen liittyviä palvelutarjouksia, vaikkapa konserttilippuja ja majoituspalveluita? Kaikki yhdestä paikasta. Tämä on visio, johon liikennekaaren avulla pyritään. Vision toteutuminen…

Lue lisää

Yhdessä kohti uusia ja yhä parempia liikennepalveluja

Liikennekaari on herättänyt julkisuudessa paljon keskustelua. Mistä liikennekaari sai alkunsa ja missä ollaan nyt? Liikenteen digitalisaatio etenee ja liikenne on muuttumassa palveluksi. Tähän tarvitaan myös uudenlaista lainsäädäntöä. Hallitus antoikin kesäkuussa 2015 lähtölaukauksen liikennekaari-lakihankkeelle: on toteutettava henkilö-, posti- ja tavarakuljetuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus. Siitä se lähti. Uudistusta suunniteltiin kesä ja syksy. Hanke päätettiin jakaa kolmeen vaiheeseen…

Lue lisää

Normit purkuun

Kaikki liikenteen ja viestinnän lait on käyty läpi ja liikenne- ja viestintäministeriön listalla on 36 lakia, joilla normeja puretaan. Joukossa on isoja ja pieniä uudistuksia, joista osa siivoaa hallintoa, mutta monet niistä näkyvät myös tavallisen ihmisen arjessa. Jo vuodenvaihteessa vapautettiin kevytajoneuvojen (Segway ym.) sääntely ja kevennettiin traktorin kuljettajien vaatimuksia. Myös monia autoilijoita kiukuttaviin sakotuksiinkin johtaneet…

Lue lisää

Sinä olet vahvin lenkki?

Hallituksen strategisessa ohjelmassa visioidaan Suomen tulevaisuutta. Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus. Visiossa puhutaan vuodesta 2025, mutta omassa toiminnassamme pyrimme tähän samaan tulokseen päivittäin. Uudistuminen, välittäminen ja turvallisuus on jo leivottu sisälle liikennepolitiikkaan. Ne ohjaavat kaikkea tekemistämme. Luottamus ja jokaisen aito kuuleminen…

Lue lisää

Norminpurku on mahdollisuus

Haluaisitko olla mukana sujuvoittamassa ihmisten arkea tai helpottamassa yritysten toimintaa ja innovaatioita? Tätä olemme halunneet kysyä kun tällä viikolla olemme lähestyneet sidosryhmiämme norminpurun hengessä. Nyt jos koskaan olisi oikea aika kertoa miten liikenne- ja viestintäalan sääntelyä pitäisi kehittää. Kyse voi olla isoista, rakenteellisista muutoksista tai pieniltä tuntuvista asioista, joista kuitenkin on haittaa jokapäiväiseen elämään. Kaikki…

Lue lisää

Kohti tulevaisuutta – liikenneverkot kuntoon

On ainakin yksi asia, josta Suomessa ollaan täysin yksimielisiä. Ei ole väliä, kysytäänkö asiaa tavalliselta tienkäyttäjältä tai poliitikolta, elinkeinoelämän edustajalta tai ammattiyhdistysliikkeeltä. Suomen väyläverkoston kunto ja tila on heikentynyt viime vuosina ja tilanteeseen tulee saada kiireellinen korjaus. Hallitus on päättänyt tarttua asiaan määrätietoisesti. Hallituskauden aikana on tarkoitus investoida 900 miljoonaa euroa perusväylänpitoon. Tästä summasta 600…

Lue lisää

Lupa epäonnistua ja oppia

Maailman muuttuessa myös valtiokoneiston toimintatapoihin ja johtamiseen tarvitaan muutoksia. Aivan eri maailman aikaan viritetty koneisto on haasteen edessä, kun tulevasta on olemassa vasta – osin vielä hämärä – visio ja monia vaihtoehtoisia kehityspolkuja. Ainoa varma asia on muutos. Meillä liikenne- ja viestintäministeriössä on jo pitkään tuettu yksilöiden innovatiivisuutta ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Sitä todellakin tarvitaan…

Lue lisää

Digitalisaatio Ratkaisujen Suomessa

Ratkaisujen Suomi on ensimmäinen digitaaliajan hallitusohjelma. Digitalisaatio on koko ohjelman läpileikkaava teema, ja lisäksi kahden kärkihankkeen pääsisältö. Julkisen talouden tuottavuusloikkaan pyritään kärkihankkeella Hallinnon palveluiden digitalisointi. Hallinnon prosessit digitalisoidaan yhtenäisin periaattein. Kansalaiselta ja yritykseltä kysytään samaa tietoa vain kerran ja jokaisen oikeutta omaan tietoon vahvistetaan. Julkishallinnon tuottavuusloikka ei kuitenkaan vielä Suomea ahdingosta nosta. Elinkeinoelämän digitalisaatio on…

Lue lisää