Yhdessä kohti Suomen hiiletöntä huomista

Suomalaisen liikenteen tulevaisuus ei ole kaukainen eikä vaikeasti kuviteltavissa. Teemme tulevaisuutta paraikaa. Elämme liikenteessä muutosvaihetta, jonka suunta on selvästi nähtävillä. Kun noin neljä vuotta sitten aloitin liikenne- ja viestintäministerinä, oli siihen asti noudatettu liikennepolitiikka tullut tiensä päähän. Maailma ympärillä oli muuttunut. Viestinnän sektorilla maailman muutokseen oltiin sen sijaan jo vastattu ensimmäisten joukossa maailmassa. Tarve vastaavanlaiseen…

Lue lisää

Liikennepalvelulaki toi mahdollisuudet, nyt opetellaan yhdessä niitä käyttämään

Liikkuminen pysyy ihmisten perustarpeena. Laadukas infrastruktuuri ja toimivat liikennepalvelut ovat sujuvan arjen perusta. Ihmisten katoamaton toive on, että liikkuminen olisi helpompaa, nopeampaa ja edullisempaa – ja yhä useammin myös ympäristöystävällisempää. Uudella liikennepalvelulailla pyritään vastamaan kaikkiin näihin tavoitteisiin. Tämä on huomattu myös maailmalla. Suomelle myönnettiin tällä helmikuussa 2019 Barcelonassa kansainvälinen tunnustus, GSMA Government Leadership Award -palkinto.…

Lue lisää

Teiden talvihoito paremmalle tasolle

Viime talvikausi oli vaikea niin tienkäyttäjille kuin teiden hoidosta vastaavillekin. Talvi oli vetinen ja lämpötilat pyörivät nollan tienoilla ympäri maan. Kun lunta satoi, sitä tuli yllättäen ja paljon kerrallaan. Liukkaudentorjunta ja auraus eivät aina pysyneet sään vaihteluiden perässä. Lisäksi kelirikosta tuli pahin kahteenkymmeneen vuoteen. Teiden huonosta hoidosta ja kunnosta saimme paljon palautetta niin yksittäisiltä kansalaisilta…

Lue lisää

Suomi on kokoaan merkittävämpi arktinen valtio

Suomen rooli arktisena toimijana on vahvistunut entisestään tällä hallituskaudella. Kansallisen arktisen strategian toimeenpano on edennyt hyvin ja Suomi on ollut aikaansaava puheenjohtaja Arktisessa neuvostossa. Toukokuussa päättyvän kaksivuotisen puheenjohtajakauden aikana Suomi on toiminut aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan ja tehnyt työtä kestävän kehityksen edistämiseksi arktisilla alueilla. Liikenteen ja viestinnän ratkaisuilla on yhä keskeisempi merkitys arktisessa toiminnassa ja politiikassa.…

Lue lisää

Valtatie 4 – Satsaus tulevaisuuteen

Valtatie 4 on Suomen tärkein etelä-pohjoissuuntainen tieyhteys. Tie kytkee yhteen paitsi kotimaamme kaupunkeja ja alueita, enenevässä määrin myös Euroopan sisäisiä ja globaaleja liikennevirtoja. Valtatie 4 Helsingin ja Kemin välillä sisältyy Euroopan komission ehdotukseen TEN-T-ydinverkkokäytävien laajennuksesta. Valtasuonen äärellä Valtatie 4 ei esittelyjä kaipaa eikä ollut yllätys, että tie nousi vuoden 2017 lopussa julkaistussa Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla…

Lue lisää

Kohti uudenlaista infran rahoitusta

Liikenteen infrastruktuurin rahoitus on haaste, joka koskettaa kaikkia kehittyneitä talouksia – myös pohjoismaita. Suomessa liikenneinfrastruktuurilla on erityinen merkitys pitkien etäisyyksien ja pohjoisen sijaintimme takia. Kun haluamme saada kaikki kansantalouden mahdollisuudet tehokkaaseen käyttöön, on meidän varmistettava kykymme liikkua. Siksi meidän on löydettävä rohkeasti uusia tapoja suunnitella ja rahoittaa sekä tulevaisuuden liikenneinfrastruktuuria että olemassa olevaa kansallisomaisuuttamme. Matalien…

Lue lisää