automatisaatio, digitalisaatio, meriliikenne, Rakkaudesta infraan

Digitalisaatiolla tehoa satamien toimintaan

Laura Vilkkonen (Kuva: LVM)
Laura Vilkkonen (Kuva: LVM)

Satamat ovat Suomen viennille ja taloudelle ehdottoman tärkeitä. Ne toimivat solmukohtina meri- ja maakuljetusten välillä. Suomessa ulkomaan tavarakuljetuksista merikuljetusten osuus tuonnista on lähes 80 % ja viennistä yli 90 %. Kaikki me tunnemme hokeman, jonka mukaan Suomi on saari ja tämähän sen todistaa. 

Maailmalla satamien automatisointikehitys on ollut vauhdikasta, mutta olemmeko me Suomessa pysyneet perässä? Meiltä löytyy yrityksiä, joilla on huippuosaamista automaation kehittämisessä ja tarjonnassa, mutta väitän, että tätä ei ole Suomen satamissa vielä hyödynnetty.   

Johtuuko se siitä, että monet suomalaiset satamat ovat varsin pieniä toimijoita? Prosessien muuttaminen kun edellyttää investointeja. 

Koko liikennesektori on tulevina vuosikymmeninä valtavien muutosten edessä, eikä meriliikenne ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Myös satamien kehitys on väistämätöntä, koska niiden on pystyttävä vastaamaan merenkulun automatisaatioon.  

Itseohjautuvat alukset asettavat satamille uudenlaisia vaatimuksia, joihin niiden on vastattava oman tulevaisuutensa sekä Suomen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tämä edellyttää esimerkiksi robotiikan täysimääräistä hyödyntämistä.  

Maksimaalisten hyötyjen saavuttaminen edellyttää myös sitä, että koko liikenneketju on digitalisoitu. Siirtymisen liikennemuodosta toiseen – vaikkapa rekasta laivaan – tulee olla mahdollisimman sujuvaa ja sen tulee tulevaisuudessa perustua digitaaliseen tietoon.  

Koko liikennejärjestelmän automatisoinnilla voidaan saavuttaa merkittäviä tehokkuushyötyjä, luoda uutta liiketoimintaa sekä alentaa logistiikan ja liikenteen ympäristöhaittoja. 

Digitaalisen tiedon hyödyntäminen satamassa ja logistiikassa on avain prosessien tehostamiselle. Tiedon avulla lastien siirtämistä satamissa pystytään tehostamaan ja optimoimaan, jolloin tarve ylimääräiselle varastoinnille vähenee. Liian usein kuljetusketjut liikkuvat vajaina.  

EU-tasolla on laskettu, että 10-30 %:n tehostaminen logistiikassa säästäisi vuosittain yrityksiltä 100-300 miljardia euroa. Samalla hiilidioksidipäästöt vähenisivät 15-30 %. Digitalisaation hyödyt logistiikkasektorille maailmalaajuisesti voisivat olla 1500 miljardia dollaria vuoteen 2025 mennessä. Kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta muutokselta, eikö totta? 

Pieni ja helppo askel kohti uutta tulevaisuutta on siirtyminen sähköisiin rahtikirjoihin. Meriliikennealan henkilöstö käyttää vuosittain 4,6 miljoonaa tuntia satamakäynteihin liittyviin ilmoituksiin. Tämä on valtava hallinnollinen taakka alan toimijoille, joten prosessin yhdenmukaistamiselle ja yksinkertaistamiselle olisi suuri tarve.  

Sähköinen rahtikirja on tässä oiva työkalu. Sähköiset rahtikirjat myös ehkäisevät väärinkäytöksiä ja parantavat lastiturvallisuutta, koska ne ovat lähtökohtaisesti luotettavampia kuin paperiset rahtikirjat.  

Maantieteellinen sijaintimme on Suomelle suuri mahdollisuus, joka pitää hyödyntää. Suomen kautta kulkee lyhin reitti Euroopasta Aasiaan ja lisäksi meillä on ainutlaatuinen asema idän ja lännen välillä. Tätä vahvuutta on jo osattu hyödyntää lentoliikenteessä, etenkin henkilöliikenteessä, mutta tämä tulisi hyödyntää myös tavaraliikenteen ja logistiikan puolella. 

Satamissa voi aistia tulemisen ja menemisen. Satamista aukeavat väylät koko Suomeen ja maailmalle. Muutos on satamainfran ydin: tuleminen ja meneminen, vieminen ja tuominen pysyy, ja digitalisaatiolla tätä perustehtävää pyritään vain tehostamaan. 

Laura Vilkkonen

Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön tieto-osaston ylijohtaja ja osastopäällikkö.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rakkaudesta infraan tunnus

 

 

kaupunkisuunnittelu, kävely, lapset liikenteessä, osallistava suunnittelu, Rakkaudesta infraan, Vieraileva asiantuntija

Käveltävyys on kaupungin toimivuuden todellinen mittari

Pihla Meskanen, kuva: Arkki
Arkkitehtuurikasvatuksen edelläkävijä, arkkitehti Pihla Meskanen (Kuva: Arkkitehtuurikoulu Arkki)

Ennen tätä vuotta en erityisemmin ajatellut, että käveleminen kaupungissa olisi mitenkään erikoista – kunnes vietin kuukauden Ho Chi Minhissä.

Siellä kävely osoittautui monin paikoin mahdottomaksi. Tien ylitys sujui vain paikallisen viereen liimautuneena, ja koko ajan piti väistellä niin autoja kuin moottoripyöriä. Jalankulkijoille ei ollut erikseen liikennevaloja, vaan tiet piti ylittää puikkelehtien kääntyvien moottoripyörien loputtoman virran keskeltä.

Kuukauden aikana Ho Chi Minhissä en nähnyt yhtäkään lasta tai teiniä yksin kaupungilla. En myöskään käveleviä perheitä. Syitä tähän on ehkä monia, mutta yksi perustavanlaatuinen syy on se, ettei kaupunkia ole suunniteltu turvalliseen kävelyyn.

Ideoita lapsiystävällisen kaupungin kehittämiseksi (Kuva: Arkki)
Ideoita lapsiystävällisen kaupungin kehittämiseksi. (Kuva: Arkki)

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry toteutti yhdessä Helsingin kaupungin kanssa vuonna 2007 hankkeen, jossa kuultiin lasten mielipiteitä Hernesaaren ideointiin kaavoitusvaiheessa. Suurimmalle osalle hankkeeseen osallistuneista sadasta lapsesta hyvän ympäristön tärkeimpiä tekijöitä oli se, että alueella on turvallista kävellä. Perusteluina he kertoivat, että on tärkeää päästä helposti ja turvallisesti kavereiden luo, kouluun, harrastuksiin, kauppaan jne.

Kesällä 2018 Arkki aloitti lasten arkkitehtuurikasvatusprojektin Vietnamissa yhdessä Unicefin ja Ho Chi Minh Cityn kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. Projektissa mietittiin Ho Chi Minhin keskustan keskeisen alueen Thu Thiemin uutta suunnitelmaa.

Paikallisten lasten pääasialliset toiveet kaupungin kehittämisessä liittyivät kaupungin käytettävyyteen kävelijän näkökulmasta – turvallinen käveltävyys, mopoilun hillitseminen ja ilmansaasteen vähentäminen kehittämällä julkista liikennettä – esim. sähköpyörävuokraus, julkisen liikenteen parantaminen jne. Lasten toiveissa toistuivat samat asiat kuin kymmenen vuotta aiemmin Helsingissä Hernesaari-projektissa: kävelijän näkökulma, kaupunkiluonto, ilmanlaatu ja liikenteen sujuvuus.

Vietnamilaislapset esittelevät kaupunkisuunnitteluideoitaan (Kuva: Arkki)
Vietnamilaislapset esittelevät kaupunkisuunnitelmiaan. (Kuva: Arkki)

On kiinnostavaa, että lapset pitävät kävelyturvallisuutta yhtenä kaupungin toimivuuden ja “hyvyyden” tärkeimmistä mittareista. Tämä on helposti ymmärrettävää sen kautta, että kävely ja julkinen liikenne ovat ainoita mahdollisuuksia sen ikäisille liikkua itsenäisesti kaupungissa.

Itsenäinen liikkuminen tuo laatua elämään niin aikuisille kuin lapsillekin. Se lisää lasten ja nuorten itsenäisyyttä ja aktiivisuutta, vähentää aikuisilta harrastuskuljetusrumbaa ja sitä kautta vähentää saastetta ja säästää luontoa.

Yhä useampi viettää urbaanin lapsuuden. Siksi on erittäin merkityksellistä, minkälaisia kaupungit ovat lasten ja nuorten kasvuympäristöinä ja mitä mahdollisuuksia ne tarjoavat itsenäisen liikkumisen ja saavutettavuuden suhteen.

Pihla Meskanen

Kirjoittaja on arkkitehti ja Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin rehtori.

Artikkelin kirjoittaja on Impulssiblogin vieraileva asiantuntija liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ulkopuolelta.

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki on perustettu 1993. Arkkitehtuurikasvatuksen tavoitteena on mm. kehittää innovaatiotaitoja, herättää kiinnostusta rakennettua ympäristöä kohtaan, ja antaa nuorille välineitä vaikuttaa tulevaisuuden ympäristöön ja päätöksentekoon. Arkissa harrastaa viikoittain noin 750 lasta pääkaupunkiseudulla.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rakkaudesta infraan tunnus

 

 

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

liikenne palveluna, matkaketjut, pyöräily, Rakkaudesta infraan

Polkupyöriä ja runoutta

bb
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtaja Susanna Niinivaara (Kuvaaja: Tomi Parkkonen)

Jos olisin runoilija, kirjoittaisin oodin polkupyörälle. Löytäisin kauniit ja viisaat säkeet tekemään kunniaa kulkuneuvolle, joka on paitsi tavattoman käytännöllinen ja arkinen, myös ihmeellinen ja ihana.

Mutta kun en ole runoilija, kirjaan vailla lyyristä otetta talteen kaikki elämäni polkupyörät. Kas näin:

Muksuna ajoin punaisella kolmipyörällä, jossa oli erikoisuutena mustalla nupilla toimiva kippilava. Kasvoin ja siirryin hetkeksi pinkkiin pyörään, jossa oli apupyörät. Menin kouluun ja sain syntymä-päivälahjaksi keltaisen Nopsa 22 -pyörän. Yläkoululaisena sain vaihdepyörän: valkoinen Kaunotar, kuusi vaihdetta.

Kaunotar palveli mallikkaasti reilut 20 vuotta. Ajoin sillä kouluun ja kavereille, heppatallille (ehkä enemmän kuin minnekään muualle!), diskoon, yliopistoon, baariin, töihin (lukuisiin osoitteisiin useissa eri kaupungeissa!), mökille, muuten vaan veden ääreen ja… Oikeastaan lienee aika vähän paikkoja, minne en olisi pyörälläni koskaan ajanut.

Lopulta unohdin Kaunottaren lukitsemattomana yöksi kotikadulleni Helsingissä. Aamulla pyörää ei enää ollut Vaasankadun jalkakäytävällä. Ajattelin, että ehkä joku on lainannut sitä kulkiessaan yöllä kapakasta kotiin (en uskonut jo iäkkään Kaunottaren jälleenmyyntiarvoon, ja siksi varkaus ei tuntu-nut uskottavalta vaihtoehdolta). Etsin pyörää aikani, kunnes luovutin. Soita poliisille, neuvoi ystäväni, mutta sen sijaan meninkin pyöräkauppaan. Koeajoin korttelin ympäri harmaan Tunturi-pyörän (neonkeltaisin koristein!) ja teimme kaupat.

Muutamaa viikkoa myöhemmin näin vanhan Kaunottareni lukittuna läheisellä kadulla. Kaunottaren pyöräretket jatkuivat, satulan korkeudesta päätellen jonkun minua lyhyemmän polkijan kanssa.

Marsuja, pupuja, kissoja

Jos olisin runoilija, oodiin polkupyörälle kirjoittaisin myös muutamia riimejä kaikesta siitä, mitä olen elämäni aikana polkupyörällä kuljettanut. Mutta kun en ole runoilija, listaan asiat nyt vain talteen. Kas näin:

Tarakalla on kulkenut kavereita ja koulukirjoja, pieniä muuttokuormia (kuten lipasto) ja suuria pyykkipusseja. Pyörä on soveltunut mainiosti myös lemmikkikuljetuksiin: kyydissä on matkannut marsu, pupu ja kissoja.

Ja siitäpä tuli mieleeni kirjata ylös myös se, minne olen tarakalla kulkenut. Ainakin äidin kyydissä hoitopaikkaan (silloin ei ollut turvaistuimia, mutta hengissä ollaan yhä), mummon tarakalla marja-metsään (missä lapset poimivat marjat suoraan suuhun ja mummo täytti ämpärin) ja kavereiden kyydissä sinne ja tänne, jos oma pyörä oli jostain syystä toisaalla.

Kaupunkifillari on liikennettä ja viestintää

Tässä vaiheessa tarinointia todellinen runoilija puuttuisi amatöörin touhuun. Sanoisi lempeästi mutta lujasti: ”Mitä sinä menneitä muistelet, runous on nykypäivää ja tulevaa!”

Ja niin pääsisin vihdoin lempiaiheeseeni. Vailla lyriikkaa sanottuna näin:

Keväällä Espan puistoon ilmestyi rivillinen keltaisia kaupunkipyöriä (täsmällisesti ottaen 49). Jotenkin rehvakkaasti ne asettuivat liikenne- ja viestintäministeriötä vastapäätä. Ja jo olemassa olollaan ne hihkuvat meille ministeriöön töihin kiirehtiville: ”Tässä teille liikennettä ja viestintää! Tarvitaan väyliä ja datan liikkuvuutta, kiitos! Ja se liikennepalvelulaki, joka mahdollistaa matkaketjut – tässä me ollaan valmiit yhdistettäväksi muihin kulkumuotoihin!”

Päivän mittaan pyöräparkki täyttyy ja tyhjenee. Kaupunki hoitaa huollon niin, että meillä asiakkailla on käytössä ehjät fillarit. Käyttöliittymä on helppo ymmärtää ja käyttää. Pyörässä on mietitty jopa kori kassille.

”Eiköhän kaupunkipyöräillä meren rantaan jäätelölle”, sanoisi oikea runoilija tarinan tässä vaiheessa amatöörille, joka oli vihdoin päässyt juttunsa loppuun.

Niin me teimme – ja lokille ostimme oman tötterön saalistettavaksi.

Hyviä pyörämatkoja!

Susanna Niinivaara

Kirjoittaja toimii viestintäjohtajana liikenne- ja viestintäministeriössä.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rakkaudesta infraan tunnus

 

 

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSaveSaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

infrastruktuuri, liikenne, liikennepolitiikka, Rakkaudesta infraan, Valtatie 4, väyläverkot

Valtatie 4 – Satsaus tulevaisuuteen

Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen johtaja Jukka Lehtinen (Kuva: Keski-Suomen ELY-keskus)
Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen johtaja Jukka Lehtinen (Kuva: Keski-Suomen ELY-keskus)

Valtatie 4 on Suomen tärkein etelä-pohjoissuuntainen tieyhteys. Tie kytkee yhteen paitsi kotimaamme kaupunkeja ja alueita, enenevässä määrin myös Euroopan sisäisiä ja globaaleja liikennevirtoja. Valtatie 4 Helsingin ja Kemin välillä sisältyy Euroopan komission ehdotukseen TEN-T-ydinverkkokäytävien laajennuksesta.

Valtasuonen äärellä

Valtatie 4 ei esittelyjä kaipaa eikä ollut yllätys, että tie nousi vuoden 2017 lopussa julkaistussa Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla -selvityksessä omaan luokkaansa, olipa kysymys tiellä kuljetettavista tonneista tai tonneihin sitoutuneista euroista. Toteutetut ja piakkoin toteutumassa olevat ajoneuvojen mitta- ja massamuutokset pitävät huolen siitä, että yhä suurempi osa pitkämatkaisesta kumipyöräliikenteestä ohjautuu keskeiselle päätieverkolle, kuten nelostielle.

Valtatien 4 yksi kipeimmin uudistusta tarvitseva osuus sijoittuu Keski-Suomeen Jyväskylän ja Äänekosken välille. Edellisen ja nykyisen eduskunnan päätöksillä tietä parannetaan parhaillaan Äänekosken kohdalla ja ensi vuodesta alkaen myös jakson eteläpäässä. Joku sanoisi, että jo oli aikakin, eikä ole väärässä: tiejakso on merkittävästi vilkkaampi kuin monet aiemmin moottoriväyliksi rakennetut tiejaksot. Tien jälkeenjääneisyys on näkynyt paitsi tietä käyttäville ja sen vaikutuspiirissä toimiville, mutta valitettavasti myös häiriö- ja onnettomuusdataa tutkiville.

Ei vain korjausvelkaa

Väyläverkkojen, niin maantie-, rata- kuin meriväylien, korjausvelka on ollut viime aikoina aiheellisesti esillä. Korjausvelan vähentäminen on tärkeää, mutta ei riitä kilpailukykymme turvaamiseen jatkossa. Väyläverkolla ja erityisesti sen keskeisillä pääväylillä on korjausvelan lisäksi investointivelkaa. Teollisuutemme kilpailukyky verrokkimaihimme nähden ei kehity vain nykyisiä väyliä korjaamalla. Oleellista on ymmärtää väyläverkon kehittämisen investointiluonne: keskeisen päätieverkon kehittäminen on satsaus tulevaisuuteen, joka tuottaa monin tavoin toimeliaisuutta, kasvua ja hyvinvointia. Tarvittavat investoinnit ovat tuskin rahoitettavissa yksinomaan budjettirahalla. Ymmärryksen lisäksi tarvitaan tuoretta ja avarakatseista ajattelua rahoitushaasteen ratkaisemiseksi.

Pitkäjänteistä työtä

Usein kuulee sanottavan, että tieinvestoinnit ovat poukkoilevia, epäloogisia ja väärin kohdennettuja. Juuri nyt puheissa ja lakiesityksissä esiintyy työkaluja, joilla tilannetta on mahdollista korjata, jos niin halutaan. Palvelutasovaatimusten kirjaaminen maantielakiin, päätös runkoverkoista ja kaksitoistavuotisen investointiohjelman sisältävä liikennejärjestelmäsuunnitelma ovat esimerkkejä työkalupakin ydinsisällöstä.

Jukka Lehtinen

Kirjoittaja työskentelee Keski-Suomen ELY-keskuksessa liikenne-ja infrastruktuurivastuualueen johtajana. ELY-keskukset vastaavat alueellaan maanteiden suunnittelusta, kunnossapidosta ja pienten investointien toteuttamisesta.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rakkaudesta infraan tunnus

 

SaveSave

SaveSave